Ympäri Suomen järjestetään useita erilaisia kalastuskilpailuja taitotasosta riippumatta aina aloittelijoista ammattikalastajiin – jokaiselle löytyy taatusti jotakin. Lisäksi Suomessa järjestetään maailman parhaita pilkkikisoja talvisaikaan!
Kalastus yhdistää ihmisiä
Kilpakalastus on jännittävä tapa viedä taitosi seuraavalle tasolle. Kalastajien keskuudessa vallitsee suuri toveruuden tunne, ja nämä tapahtumat tarjoavat eri elämäntilanteista tuleville ihmisille tilaisuuden kokoontua yhteen ja jakaa rakkautensa lajiin. Kalastusta on kuvailtu rentouttavaksi toiminnaksi, sillä ulkoilma ja luonnon rauha mahdollistavat täydellisen rauhoittumisen. Rentoutua voi toki monella tapaa. Toiselle se voi olla esimerkiksi valuuttakurssien seurailua osoitteessa bitcoinlompakko.com.
Näin pääset kilpailutoimintaan mukaan
Lähtökohtana on, että sinulla on jo jonkinlainen kokemus kalastuksesta. Jos et ole koskaan kalastanut aikaisemmin, on suositeltavaa, että aloitat ensin harrastuskalastuksella. Kun olet kerännyt hieman kokemusta koukkujen heittämisestä ja perhokalastuksesta, voit siirtyä kilpakalastuksen pariin.
Ennen kuin lähdet mukaan kilpailuun, selvitä tarkasti kilpailun säännöt ja muut mahdolliset ehdot. Kilpailujen säännöt vaihtelevat usein, joten on tärkeää pysyä ajan tasalla siitä, mitkä ovat kulloinkin voimassa. Myös lisenssin hankkiminen on yleensä pakollista kilpaillessa. Kalastukseen liittyen on olemassa useita erilaisia sääntöjä ja määräyksiä, jotka ovat voimassa kaikissa kilpailuissa.
Kilpakalastuksen eri muodot
Suomen Vapaa-ajan kalastajat organisoivat vuosittain kymmeniä kilpailuja kalalajeittain ja tyyleittäin. Tiesitkö, että pilkkiminen on yksi vanhimmista kilpakalastuksen muodoista? SM-kisoja on järjestetty 50-luvulta saakka. Perho- ja heittokalastus sekä uistelu ovat pilkkimisen rinnalla vuodesta toiseen eniten osanottajia kerääviä kilpailumuotoja. Onkiminen on puolestaan eritoten lastensarjojen suosituimpia tyylilajeja, eikä ihme, sillä tässä lajimuodossa välineet ja tekniikka eivät ole avainasemassa. On yleinen oletus, että kalastus olisi yksilölaji, mutta tämä ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa, sillä pari- ja joukkuekisojakin järjestetään paljon.
Kilpa-kalastus on erittäin hauska ja palkitseva urheilulaji, joka vaatii paljon harjoittelua ja valmistautumista. Avovesikaudella kalastukseen liittyy luonnollisesti myös veneily, erityisesti vetouistelijoilla. Kalastus vaatii lisäksi myös kärsivällisyyttä, sillä pilkillä vapaa voi joutua heiluttelemaan paikallaan monia tunteja ennen kuin kala nappaa. Lisäksi huonolla tuurilla koukkuun voi tarttua liian pieni sintti, joka tulee päästää vapaaksi vielä veteen kasvamaan.